Kategoria: Suomi

Graduni: kaupan ja teollisuuden yritysten vastakkainasettelu

Ulkoministeriön Kauppapolitiikka-lehti julkaisi graduni pohjalta tehdyn tekstin Vapaasti kaupasta -verkkojulkaisuna osoitteessa https://kauppapolitiikka.fi/vaatekaupan-ja-teollisuuden-yritykset-napit-vastakkain/

Tutkielman otsikko on ”Suomen vaatealan muutokset, kansainvälistyminen ja valtasuhteet”. Se on tarkistettu Helsingin yliopistossa vuonna 2006. Tässä on sen alkuperäinen tiivistelmä.

Graduni käsittelee suomalaisen vaatekaupan ja vaatetusteollisuuden valtasuhteita etujärjestöjen kautta.

Vaatealalla on tapahtunut suuria muutoksia. Ompelijoiden työpaikat hävisivät halvemman työvoiman maihin jo 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Vaatetusteollisuuden yritysten toiminta on muuttunut valmistajista tilaajiksi, suunnittelijoiksi ja markkinoijiksi.

Myös vaatteiden tukkukauppaa harjoittaneiden yritysten toiminnassa on tapahtunut muutos: Tukut ovat muuttuneet ostajista suunnittelijoiksi, brändien rakentajiksi ja markkinoijiksi.

Toisin sanoen teollisuuden ja kaupan yritysten toiminta on muuttunut keskenään samanlaiseksi. Muutos ei ole kuitenkaan tapahtunut ilman ongelmia, vaan lukuisat vaatetusteollisuuden yritykset menivät konkurssiin 90-luvulla.

Tutkimusote on pääosin laadullinen. Aineistona ovat vaatealan etujärjestöjen edustajien haastattelut. Aineistossa on myös Suomen ja Euroopan laajuisten etujärjestöjen julkaisuja sekä perustilastoja.

Vaatealan etujärjestöjen suhteiden tutkimista on peräänkuuluttanut kulutustutkija Aulikki Pohjonen. Pohjonen totesi 90-luvun puolivälissä tekemässään selvityksessä, että alan etujärjestöillä oli suuret intressiristiriidat teollisuuden vaatiessa kaupan esteitä ja tukkujen ajaessa niiden poistamista.

Käsillä olevan tutkielman aineiston perusteella intressiristiriidat ovat olleet voimissaan 80-luvun puolivälistä 90-luvun loppuun. Ompelutyön Suomesta pois siirtymisen vaikutuksesta vaatetusteollisuuden etujärjestön kanta on muuttunut kaupan esteitä kannattavasta niiden poistamista ajavaan.

Vastakkainasettelu on hävinnyt. Alojen väliset valtasuhteet ovat muuttuneet ostajille eli kaupan yrityksille edullisiksi valmistajien kustannuksella.

Yhdysvaltalaisen sosiologin Gary Gereffin tutkimusten perusteella vaateala on ollut 70-luvulta lähtien tyypillisesti sellainen, jossa ostajalla on suurempi valta kuin valmistajalla. Väitteeseen liittyy olennaisesti se, että korkeiden työvoimakustannusten maissa sijaitseville kaupoille valmistavat yritykset ovat olleet 70-luvulta lähtien halvemman työvoiman maissa.

Suomen vaateala on alkanut muistuttaa Gereffin antamaa kuvaa 90-luvulla. Kaupan alalla on ollut siitä lähtien enemmän valtaa kuin teollisuudella.

Tulokset ovat Gereffin kuvausten mukaisia myös sen suhteen, että ostajan valta suhteessa valmistajiin kasvaa jatkuvasti. Trendit ovat nopeutuneet, sesongit lisääntyneet ja sarjat eli valmistusmäärät pienentyneet. Varastointi on siirtynyt kaupalta valmistajan kontolle ja myyjän brändeillä markkinointi on tullut alkuperämaalla myymisen tilalle. Lisäksi vaatteiden hinnat ovat laskeneet.

Valmistajayritysten työntekijöistä sekä ympäristön tilasta huolestuneet järjestöt ovat peräänkuuluttaneet ostajayritysten vastuuta. Jotta parannuksia voitaisiin saada aikaan, ostajien tulisi löysentää niskalenkkiään valmistajista esimerkiksi suosimalla pidempiä liikesuhteita.

Vuonna 2022 tyylivirheistä korjattu versio on luettavissa kokonaan osoitteessa:

https://www.vastuututkimus.fi/GRADULOPULLINENkorjattutii20220320.pdf

Osa-aikatyö ratkaisisi monta ongelmaa

On kestämätöntä, että osa raataa pitkää päivää ja toiset eivät saa töitä. Ei tarvitsisi olla erityistä syytä, kuten pienet lapset tai korkea ikä, vaan jokaisen työntekijän kuuluisi saada halutessaan osa-aikatyö.

Jotkut jaksavat luonnostaan työskennellä enemmän kuin 38 tuntia viikossa, jotkut jaksavat vähemmän. Osa-aikaisuuden lisääminen olisi win-win-win-win ja ratkaisisi ainakin osittain monta ongelmaa:

– Työttömyys vähenisi olennaisesti

– Tulojen jakautuessa tasaisemmin hyvinvointi lisääntyisi

– Työntekijät olisivat terveempiä, levänneitä ja onnellisempia

– Osatyökykyiset pääsisivät helpommin töihin

– Lapsia ja omaisia voitaisiin hoitaa enemmän kotona

– Tulojen jakautuessa tasaisemmin myös ympäristön kuormitus vähenisi

– Syrjäytyminen, väkivaltaisuus ja turvattomuus vähenisi, kun työttömät pääsisivät tekemään mielekästä työtä

– Monet ajattelevat ”sitten, kun” -ajatuksia.  ”Raadan nyt ja elän elämääni sitten, kun olen kerännyt tarpeeksi rahaa”. Eikö kannattaisi ennemminkin elää koko ajan?

Esimerkiksi Helsingin kaupunki ei ole tehnyt erityistä päätöstä osa-aikatyön lisäämiseksi. Osa-aikatyön tekemistä säädellään kaupungin työ- ja virkasuhteissa laeilla ja työehtosopimuksilla. Vielä vuosia sitten ystäväni halusi tehdä työtä osa-aikaisesti, koska hän suomentaa muuna aikana kirjoja, mutta hänen työnantajansa, Helsingin kaupunki, ei tunnistanut osa-aikaisia työsopimuksia.

Osa-aikaisuudesta päätetään kolmikantaisesti, jos kolmikanta on vielä olemassa. Olen jo ehdottanut tätä osa-aikatyön agendaa ammattiliitoille ja yritysten etujärjestöille. Tiettävästi myös entinen pääministeri Sanna Marin sekä vasemmistoliiton Li Andersson kannattavat neljän päivän työviikkoa tai vaihtoehtoisesti kuuden tunnin päiviä.

Mielestäni osa-aikaisten työsopimusten takaaminen kaikille halukkaille olisi tärkein yksittäinen työllisyystoimenpide.

Osa-aikaisuus voisi olla myös osa-aikaisempaa kuin tuo Marinin mainitsema 30 tuntia viikossa. Jos työntekijä haluaa, mielestäni hänelle pitäisi taata vaikka puolikas työaika.

En usko, että yksityiset työnantajat kannattaa pakottaa palkkaamaan enempää osa-aikaisia, mutta julkinen sektori työnantajana nyt ainakin voisi tehdä sen.

Mielestäni kannattaisi tehdä työnantajamaksujen uudelleen harkinta osa-aikaisuuden edistämiseksi. Palkkojen ei välttämättä tarvitse pysyä työmäärän vähentyessä samoina, vaan palkkoja voitaisiin mielestäni laskea suhteessa työn määrään. Teoreettisessa esimerkissä kampaajalla asiakas maksaisi saman verran, mutta puolessa välissä kampaaja vaihtuisi levänneeseen työntekijään.

Vasemmistopuolueiden ja ammattiliittojen päättäjät ovat kannattaneet nelipäiväistä työviikkkoa varsinkin, jos palkat pysyisivät samoina kuin täydellä työajalla. Yrittäjien edustajat taas ajattelevat, että palkkojen pitäisi laskea tuntimäärien mukana samassa suhteessa.

Ehdotankin, että he neuvottelisivat vielä. Todellisuus ei ole joko-tai vaan jotakin siltä väliltä. Palkat voisivat olla joustavasti kaikkea täydestä palkasta suhteellisesti saman suuruisiksi kuin työajan vähentäminen olisi. Jotkut yritykset saattavat arvostaa työntekijöitään niin paljon, että maksaisivat täydestä työajasta!

Lisäksi, kuten Osmo Soininvaara kirjassaan Vauraus ja aika toi esiin, progressiivinen verotus saa aikaan sen, että lyhennetyn työajan vaikutus palkkaan on suhteessa pienempi kuin tuntipalkasta laskien olisi.

Kaupan alalla on enemmän osa-aikaisuutta kuin työntekijät haluavat. Kaupan alan tessiä voisi käyttää mallina. Toinen ystäväni kertoi, että esimerkiksi Lontoossa kaksi opettajaa voi hakea yhdessä yhden opettajan paikkaa. Sieltäkin saattaisi löytyä malli, jonka mukaan edetä.

Yksi idea tähän liittyen voisi olla palautepuhelin, eli numero, johon voi soittaa, jos (julkinen) työnantaja ei salli osa-aikatyötä.

Onneksi tuntitöitä on voinut aina tehdä. Myöskään nollatuntisopimukset eivät aina ole ongelma, toisin kuin monesti julkisuudessa on esitetty. Jotkut haluavat tehdä työtä vähän ja joustavasti. Syitä nollatuntisopimuksen vastaanottamiseen voi olla monia, toimeentulo saattaa tulla jostakin muusta lähteestä, kuten vaikkapa eläkkeistä, tai varallisuutta on saattanut kertyä.